Winter break vibes

Saturday, February 21, 2015

P2176532

Ihanaa lauantaipäivää! Itselläni on hiihtoloman toiseksi viimeinen päivä, jota vietän mökillä. Tultiin tänne torstaina illalla ja aika on vain mennyt. En oikein tiedä mihin. Muutamia koulujuttuja oon kyllä tehnyt, yrittänyt käyttää tätä vapaa-aikaa vähän hyödyksi, mutta myös pelannut lautapelejä ja vain ollut.

P2176530 - Versio 2

Ja kun tätä aikaa kerran on ollut, niin on voinut vähän tehdä ja suunnitella pieniä ulkoisia muutoksia blogiinkin. Arkena ja viikonloppuna kun sitä muokkaamista ei aina välttämättä viitsi aloittaa, koska siihen saattaa mennä tunteja, enkä todellakaan tykkää jättää mitään keskeneräiseksi. Blogin ulkoasun muokkaaminen on kuitenkin musta ihan hauskaa ja on piristävää tehdä parannuksia ja uudistuksia tänne.

P2176535

Vaikka olenkin ollut vähän kipeä koko viikon, oon nauttinut tosi paljon tästä aurinkoisesta säästä. Okei, tänään täällä ainakin on aika harmaata, mutta alkuviikko oli todella keväinen. Sanoinko jo, etten malta odottaa lumien kunnollista sulamista ja ilmojen lämpenemistä?

P2176528

Kipeydestä ja heikosta olosta johtuen en päässyt tällä viikolla salille kertaakaan. Olisi ollut ihan kiva, koska oikeasti olis ollut aikaa mennä juuri niille tunneille mille haluaa, kaikkiin kun ois kerrankin ehtinyt. No, sen sijaan kävin luistelemassa ja kävelemässä. Nämä kuvat on muuten viime tiistailta. Kerroinkin edellisessä postauksessa, että käytiin silloin mun ystävän kanssa aamupalalla ja sen jälkeen käveltiin ympäri keskustaa fiilistellen kaunista ilmaa. Pakko muuten vielä kertoa, että mentiin torstaina samaiselle aamiaiselle vielä mun perheen kanssa, hahah. Kyllä se mulle kelpasi!

P2176538

Harmittaa vähän, että loma loppuu. Oli aika rentouttavaa loppuen lopuksi olla tekemättä lähes mitään. En nyt tarkoita, että olisin istunut päivät pitkät sisällä paikallaan, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan, kun mietitään että monet ovat parasta aikaa jossain lämpimässä ja itse saa selailla niitä instagramiin julkaistuja lomakuvia täällä Suomessa. Itselläni tuli kuitenkin joka päivä tehtyä jotain oikein kivaa. Oikeastaan pieniä kivoja juttuja mahtui tosi tosi paljon tähän lomaan ja ne ne varmaan tekivätkin viikosta mukavan.

P2176539

Miten teidän viikko on sujunut, olette sitten olleet lomalla tai ette?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olipas kiva tällainen kuulumispostaus!:) Itselläni ei varsinaista hiihtolomaa ollut, sillä mulla alkoi viime viikolla lukuloma ja tää kulunut viikko onkin kulunut nenä tiiviisti koulukirjoissa. Mutta kunhan luku-urakka on ohi niin sitten kyllä lomailen ihan kunnolla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti paljon Pinja! Ai niin ku sulla on ne kirjoitukset ihan pian edessä. En kyllä itsekään malta odottaa vähän yli vuoden päähän, kun kaikki on ohi. Siinä vaaditaan kovaa työtä, mutta sen jälkeen voi tosiaankin levähtää ihan kunnolla :) Onnea ja jaksamista lukemiseen!

      Delete