What I got for Christmas 2014

Saturday, January 03, 2015

PC255864
Joululahjapostausta hieman myöhässä. Itse rakastan lukea ja katsoa muiden postauksia/videoita tästä aiheesta (oon katsonut ainakin 20 videota...), joten toteutan itsekin tällaisen, eikä tarkoituksenani ole mitenkään leveillä lahjoillani. Tiedän, että jotkut saavat enemmän ja toiset vähemmän kuin minä. Itse olen todella kiitollinen kaikesta, mitä sain ja jokainen lahja tulee kyllä todella tarpeeseen. En ala tarkemmin kertoa, keneltä sain minkäkin. Osa oli ystäviltä, suurin osa perheeltä ja sukulaisilta.
PC255868
Muutaman paketin kylkeen oli laitettu piparminttukarkkikeppi ja ne näyttivät ulkoapäin niin suloisilta ja jouluisilta. Paketeista paljastuivat ihana tuoksukynttilä ja toisesta todella kaunis sormus. Kumpiakin tulen ihan varmasti käyttämään ja olisin voinut valita itselleni tuollaiset.
PC255875
Harmaa pussuka ja pitkähihainen paita, jossa on pingviini edessä ovat molemmat niin söpöjä!
PC255873
Tummansininen vai olisikohan tämä harmaan värinen toppaliivi on superihana. Olen toivonut syksyn aikana salaa, mutten ikinä saanut aikaiseksi ostaa sellaista. Onneksi en, sillä mielestäni tää on ihan täydellinen ja juuri mun näköinen. Värit tässä on tosi kivat ja toi logo tekee sen loppusilausken tähän liiviin. En malta odottaa, että pääsen tätä käyttämään.
PC255878
Sain matkakoossa Lancômen Hypnôse Dolle Eyes -ripsivärin, jonka otinkin jo nyt lomalla reissuun mukaan. Se on niin kätevä pienessä koossaan ja se tekee myöskin hyvää jälkeä. Ei ihan vedä vertoja mun lempparille, nimittäin Lancômen Hypnôse-ripsarille, mutta on hyvä kakkonen. Lisäksi sain Macin huulipunan sävyssä Pure Zen (persikkainen/korallinen nude). Tätä olinkin toivonut ja erittäin iloinen löytäessäni sen paketista.
PC255881
Sain ilokseni lisää meikkejä ja kosmetiikkajuttuja. Eli samaisen Doll Eyes -ripsivärin myös täydessä koossa, lisäksi paketissa on mukana myös meikinpuhdistusaine ja rajauskynä. Sain Marc Jacobsin Daisy-hajuveden sekä Victoria's Secret Love Spell -bodymistin. Nämä kaksi olivat myös olleet toivomuslistallani.
PC255883
Nahkaiset ja todella lämpöiset lapaset tulevat tarpeeseen, sillä usein paleltaa ja kädet mulla yleensä jäätykin ensimmäisenä. Lisäksi sain untuvapeiton, jonka kanssa nukkuminen tuntuu nyt entistäkin mukavammalta. Rahaa ja lahjakortin sain myös, mutten kokenut tarpeelliseksi kuvata edellä mainitsemiani.
Vaikken ikinä ole tainnut saada kovin epämieluisia lahjoja, vaan kaikista olen yleensä pitänyt, niin tänä vuonna kaikki lahjat olivat niin ihania ja ne sopivat juuri omiin tarpeisiini ja olivat mun näköisiä, jos näin voi sanoa. Muutenkin tämä joulu oli yksi parhaista! Mitä te saitte joulupukilta?

You Might Also Like

0 kommenttia