Ruokakuulumisia viikonlopulta

Monday, November 17, 2014

PB125544
Uusi viikko edessä. Aika kuluu kyllä nopeasti ja kohta on jo joulu. Mulla alkaa koeviikko ylihuomenna, enkä malta odottaa, sillä se tarkoitaa yleensä rauhallisempaa ja kiireettömämpää viikkoa. Viime viikonloppuna oltiin mökillä ja huomasin, että tällä kertaa kuvat, joita otin ovat enimmäkseen ruokakuvia, joten päätin laittaa ne kaikki tähän yhteen postaukseen. Tämä ylin kuva ei kyllä niinkään liity viikonloppuun, vaan viime viikon keskiviikkoon, kun olin juuri palaamassa skipiltä takaisin kouluun ja mun veli oli tehnyt suklaamuffinsseja. Ehdin juuri ja juuri, ennen ovesta lähtöäni maistaa vähän (ja tietysti ottaa ton kuvan), lopputulos oli suklainen ja hyvä. 
PB155546
Tässä on sitten yksi mun perus aamu- tai iltapaloista: rahkaa, banaania, siemeniä, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Syön tätä lähes päivittäin, sillä en ole vielä tähän mennessä löytänyt tai kokeillut mitään yhtä hyvää vaihtoehtoa.
PB155552
Salaattia, tykkään sekoitella eri salaattilajikkeita ja parasta on jos seassa on jotain juutsoa. Mikä vain melkeinpä kelpaa, sillä olen todella juustojen ystävä.
PB155553
Lauantaina ostettiin mehulinko, josta on puhuttu koko syksy. Tämän oli tarkoitus olla kyllä vähän niinkuin joululahja, mutta päädyttiin kuitenkin ostamaan se jo nyt aiemmin. Oon niin innoissani, sillä tämän avulla kaikki hedelmissä ja vihanneksissa olevat vitamiinit ja tarpeelliset ravintoaineet tulevat suoraan tiivistetyssä muodossa, herkullisena mehuna. Uskon myös, että hedelmien ja vihannesten  syöminen lisääntyy ja tarvittava määrä tulee kyllä paljon nopeammin täyteen, sillä muutamaan lasiin mehua niitä kuluu kyllä useampi.
PB165556
Noiden listaamieni asioiden lisäksi nyt tietää, mitä tämä pitää sisällään. Tässä tapauksessa tietysti tämä mehu on puhtaasti vain tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. On myös hauskaa päästä kokeilemaan uusia makuyhdistelmiä.
PB165558
Pipareitakin tuli leivottua. Tää on jo kolmas kerta tänä syksynä.

Nyt kun muistelen viikonlopun kuulumisia (tai siis näitä ruokia, heh) niin kävin myös mun ystävän kanssa perjantaina lounaalla. Siitä anoksesta tosin en kameralla voinut ottaa kuvaa, koska mentiin sinne suoraan koulusta. Ja joo, tää jakso on kyllä ollut perjantain kannalta ihan täydellinen, sillä mulla on ollut tuolloin vain yksi tunti, ja koulu on loppunut 11! Mutta ensi jaksosta on kyllä luvassa ihan kiva myös, kohokohtana varmaankin ne wanhat!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Voi että mäkin niin haluisin mehulingon! Olis ihanaa kun voisi itse tehdä ja kokeilla erilaisia mehuja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on tää kyllä ihan paras! Piristää erityisesti näin talven pimeydellä juoda tuoreita ja virkistäviä mehuja :)

      Delete