Weekend pictures

Sunday, October 05, 2014

Viikonloppu on taas melkein ohi. Tuli tehtyä kivoja juttuja, aika paljon myös kouluasioita, mutta kiitos uuden jakson alkamisen, ehdin kuitenkin rentoutua ihan hyvin. Ja perjantaina juhlittiin mun synttäreitä, oli ihanaa taas pitkästä aikaa kokoontua yhteen viettämään aikaa, sillä kiireisimpinä hetkinä ei vain ehdi.
PA045066PA045069
Lauantaina syötiin avokadoparmankinkkupastaa, joka oli todella hyvää niinkuin avokadopasta yleensä onkin. 
PA045068
En laita tähän mitään sen tarkempaa ohjetta, sillä tiedän, että netti pursuaa tuota supersuosittua reseptiä, mutta voin nopeasti kertoa, että sekoitin vain ison kulhon pohjalla chiliä, mustapippuria, suolaa, sitruunamehua (lime on parempi), parmesan lastuja, ilmakuivattua kinkkua ja avokadolohkoja. Sitten vain heitetään pasta joukkoon ja noin 1.5dl pastan keitinvettä mukaan niin kaikki sekoittuu sulavammin keskenään. Ja mikään ei sovi paremmin viimeistelemään annosta kuin iso nippu rucolaa ja päälle vielä hieman parmesania!
PA055070
Tässä joitain uusia ihanuuksia, joita sain perjantaina. Kokeilin Ciatén kynsisettiä äsken ja tykkään paljon lopputuloksesta, vaikkakin mun pitää vielä harjoitella noiden sulkien asettelemista, että lopputuloksesta tulee siistimpi.
PA055076

Itse odotan ensi viikon alkua ja sen loppupuolta varsinkin, sillä sittenhän alkaa se kauan odotettu syysloma. En kyllä malta odottaa, sillä lämpö kutsuu taas, suuntaan nimittäin viikoksi Turkkia kohti. Onko teillä jotain kivoja suunnitelmia lähiajoille?

You Might Also Like

0 kommenttia